Pientä sotkua
Kiillotusrumpu on sellainen härveli, että siinä laitetaan korut teräshaulien kanssa pyörimään yhdessä veden ja tietynlaisen pesuaineen kanssa. Toiminta perustuu siihen, että pienet kuulat ikään kuin painelevat pehmeämpää metallia ja saavat sen kiiltämään. Toisin kuin esimerkiksi laikalla kiillottaminen, kiillotusrumpu ei poista ainetta. Ainostaan tasoittaa sen pintaa.
Koneeseen suhtaudutaan hieman ristiriitaisesti. Varmaankin kaikkien seppien mielestä tietyissä hommissa se on kone paikallaan, mutta kaikki eivät tahdo käyttää sitä ketjujen kanssa. Siihen on ihan yksinkertainen syy, sillä joskus jälki on tämän näköistä:
Kun pistät nyt vaikka kolme neljä ketjua ja rintaneulan pyörimään rumpuun pariksi tunniksi niin takuulla nostat sieltä yhden ainoa mytyn, jossa ne kaikki ovat yhdessä solmussa. Lisäksi jos korussa on ontto kohta, jossa on kuulan mentävä reikä, voi olla varma, että se on täynnä kuulia.
Setviminen ja mahdollinen kuulien poistaminen vie aikaa ja se voi olla läpeensä turhauttavan tuntuista hommaa, mutta kuten siihen - kuten mihin hyvänsä - kehittyy tekniikka ja taito kun sitä tarpeeksi tekee ja tietysti solmujen avaaminen ketjuista on kultasepälle muutenkin tarpeellinen taito.
Nämä ovat kuitenkin sivuseikkoja, sillä kiillotusrumpua etenkin ketjujen kanssa kannattaa käyttää ihan käytännön syyystä: Jos ketju ei rummutusta, se ei takuulla tule kestämään kenenkään käytössä. Huomaamatta jääneet heikot kohdat löytyvät viimeistään tässä työvaiheessa, eikä asiakas saa työtä, joka hajoaa käsiin heti kättelyssä.
Rumpu vastaa aika pitkälle samaa rasitusta kuin normaali käyttö. Se ei vaurioita ketjuja, ei venytä tai pakota niitä väkisin mihinkään muotoon. Tietenkin järjenkäyttö on tarpeen, sillä tietyt ketjupunonnat eivät ominaisuuksiltaan vain sovellu sellaiseen kieputteluun, mihin ne rummussa joutuvat. Ei se sovellu hyvin kahvilusikoillekaan, sillä haulit jättävät lievää appelsiinimaista pintaa isoimmille pinnoille. Tällaisia esineitä varten on ihan omat koneensa ja tekniikkansa.
Pienen maltillisen nypläilyn jälkeen lopputulos on kuitenkin hyvä - ja kestävyys testattu.
Kommentit
Lähetä kommentti